lauantai 16. tammikuuta 2010

Muistio 8.12.2009

Vieraana Jari bändistä Oliver sekä Heidi Tanhua Virtain kaupungin projektipäällikkö

Oliver on perustettu vuonna 2003. Virtain kaupunki toimii bändin levy-yhtiönä, joka on erittäin poikkeuksellista. Oliver tekee Virtain kaupunkia tunnetuksi mm. kiertäessään keikoilla ja nettisivustollaan. Oliverin kotisivuilla on paljon vieralijoita ja Virrat saavuttaa kohderyhmänä nuoria sivuston kautta. Virtain kaupungin ja Oliverin yhteistyössä haettiin uuden kokeilua, rajojen rikkomista sekä luovaa hulluutta. Tavoitteissa onnistuttiin. Yhteistyö on sujunut hyvin.

Luova hulluus

Valtakunnallisen uutiskynnyksen ylitykseen tarvitaan Jarin mukaan muutakin kuin bändi ja biisejä. Kiinnostusta on herätettävä syvemmällä tasolla, jotta voi menestyä. Pienissä kaupungeissa uutiskynnys ylittyy herkemmin ja tämän takia tulisi hyödyntää erityisesti paikallislehtiä. Muista erottuakseen niin bändin kuin yrityksenkin tulisi käyttää luovaa hulluutta. Erityisesti mainostamisessa kekseliäisyys ja hullut ideat erottuvat muista ja luovat jo valmiiksi näkyvyyttä. Yhteistyö sekä yhteistyökumppanit sekä win-win ajattelu ovat tärkeässä roolissa.

Tarinat kiinnostavat ihmisiä. Jotta voitaisiin saavuttaa poikkeuksellisen kiinnostava tuote, sen takaa pitää löytyä tarina. Esimerkiksi kaupunki tai bändi voi luoda tietoisesti taakseen tarinan. Tarinan täytyy kuitenkin olla uusi, jotain mitä ei ole aikaisemmin keksitty. Kopionnissa ollaan aina askeleen jäljessä. Luovuuden kautta voi kehittää tuotettaan, kuitenkin usko omaan tekemiseen ratkaisee paljon.

Luovan talouden yrityksien syntyminen

Yrityksien syntymisessä verkostoituminen näyttelee pääroolia. Erityisesti nuoria yrittäjiä halutaan napata mukaan verkostautumaan. Heidi Tanhua kannustaa yrittäjiä hakeutumaan Virtain yrityspalveluun jo yrityksen perustamisvaiheessa. Nuoren yrittäjän viihtymiseen vaikuttavat paikkakunnalla elokuvateatteri, ravintolat sekä paikat jossa voi kohdata muita nuoria. Virroilla näitä kaikkia tulisi kehittää. Opinnäytetöiden sekä luovuusraktiikan hyödyntäminen yritystoiminnan kehittämisessä nousi myös keskustelussa esille.

Mitä yrityspalvelu oy tekee

Yrityspalvelussa työskentelee 8 henkeä. Tarkoitus on koota yrittäjät saman katon alle. Yrityspalvelu tekee mm. tutkimushanketta maatilojen tulevaisuudesta. Lisäksi TE-keskus sekä yrityspalvelu antaa neuvoja ja vinkkejä yrittäjille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.